Suomen kunnat ja kaupungit
Suomessa oli vuonna 2014 kuntia yhteensä 320, joista kaupunkeja 107. Vuodesta 2008, jolloin maassamme oli 415 kuntaa ja kaupunkia, on vähennystä tapahtunut kuntien yhdistymisen myötä 95 kunnan verran ja kehitys jatkuu samansuuntaisena edelleen. Vuonna 1947 kuntia ja kaupunkeja oli Suomessa yhteensä 547 ja näistä kaupunkeja vain 35. Vuonna Vuodesta 1995 lähtien Suomen kuntalaki ei ole enää erotellut kuntia ja kaupunkeja toisistaan, vaan se on tuntenut ainoastaan käsitteen kunta. Kunta voi käyttää itsestään kaupunkinimitystä, jos se täyttää tietyt kriteerit.
Vuonna 2009 tapahtui useita kuntaliitoksia, joista määrällisesti suurin on Salon seudun kymmenen kunnan lakkauttaminen ja uuden Salon kaupungin muodostaminen 1.1.2009. Tällöin Halikko, Kiikala, Kisko, Kuusjoki, Muurla, Perniö, Pertteli, Salo, Suomusjärvi ja Särkisalo liittyivät yhdeksi kunnaksi.
Kuntien yhteistä edunvalvontaa hoitaa Kuntaliitto, jonka verkkosivuilta löytyy monta hyvää tiedonlähdettä:
Muita tietolähteitä
- Wikipedia - Suomen kuntajärjestelmä ja historia
- Suomi.fi - Suomen kunnat
- Valtiovarainministeriö - kunta-asiat
Kaupungit ja kunnat muissa maissa
Norja
- Wikipedia - Luettelo Norja kunnista , suomenkiel.
- Statistisk Sentralbyrå - Berekna folkemengd ved årsskiftet, 2013/2014 , norjankiel.
Ruotsi
- Wikipedia - Luettelo Ruotsin kunnista , suomenkiel.
- Wikipedia - Lista över Sveriges kommuner , ruotsinkiel.
Saksa
- Wikipedia - Luettelo Saksan yli 100.000 asukkaan kaupungeista , suomenkiel.
- Wikipedia - Liste der Städte in Deutschland , saksankiel.
Tanska
- Wikipedia - Kommuner i Danmark , tanskan kiel.
- Wikipedia - Luettelo Tanskan kunnista (asukasluvun mukaan), taskan kiel.
Viro
- Wikipedia - Luettelo Viron kunnista , suomenkiel.
- Wikipedia - Eesti valdade loend , eestinkiel.